Kisojen ajankohta päätettiin siirtää syksyltä alkuvuoteen, jolloin kauden kisakalenterista tuli tasapainoisempi. Turkuun palattiin siis pelaamaan heti 3 kuukauden tauon jälkeen. Pelaajia oli yhteensä 27 kolmessa sarjassa.
Tämä oli ensimmäinen kisa, johon sovellettiin uutta sarjarakennetta: pääsarja, välisarja ja vähän pelanneiden sarja. Pääsarjan hinta oli 120 €, välisarjan 50 € ja vähän pelanneiden sarjan 20 €. Yllättäen pääsarjassa pelasi vain 6 pelaajaa, mutta siitä on ennen aikaista vetää mitään johtopäätöksiä. Gibraltarilla nimittäin pelasi samana viikonloppuna 5 pääsarja-pelaajaa ja sen lisäksi usea vakkari ei tullut tällä kerralla mukaan. Välisarjassa oli hienosti 14 pelaajaa ja vp-sarjassa 7 pelaajaa.
Pääsarja pelattiin round robin-formaatilla eli kaikki kaikkia vastaan, 7 pisteen matsit. Yksi oli ylitse muiden: Kari Grönberg! Hän voitti kaikki 5 matsiaan. Hopealle tuli Janne Kaipainen.
Välisarjassa pelattiin tutulla swiss, conso, playoff- formaatilla. Lisäksi kaikki pelaajat arvottiin erilliseen dmp-kaavioon. Ensin väännettiin 3 x 7 pisteen swiss, josta puhtaalla pelillä semeihin lähtivät Pan Nuutinen ja Pia Hovi!
2 voiton pelaajat pääsivät myös pleijareihin: Joa Leiman, Jukka Raussi, Marjut Heikkilä, Timo Taipale ja Miki Laukkanen. Heistä semeihin ylsivät Joa Leiman ja Timo Taipale: (voittajat boldilla)
Pia Hovi vs. Joa Leiman (7 p.)
Timo Taipale vs. Pan Nuutinen (5 p.)
Välisarjassa oli kellossa 3 min / piste + 15 sekuntia ja jotkin matsit venyivät pitkiksi. Lisäksi samat pelaajat olivat mukana niin pääsarjan, conson kuin dmp-loppukahinoissa, joten aikataulu ei pitänyt. Matseja lyhennettiin ja dmp-finaali jätettiin pelaamatta, ja silti turnaus päättyi vasta klo 23.30 eli puoli tuntia myöhässä.
Conson finaalissa Timo Taipale voitti Joa Leimanin!
DMP-kisan finaali jätettiin tosiaan pelaamatta ja potti splitattiin Pan Nuutisen ja Timo Taipaleen kesken.
Jännittävässä finaalissa Pan voitti Pian ratkaisupelissä!
Vähän pelanneiden sarja pelattiin tuplaeliminaatio 5 / 3 p. matseilla. Kelloissa oli rutkasti aikaa 4 min + 15 sekuntia. Kello vaikutti joidenkin kokemattomien pelaajien otteisiin ja siirrot tehtiin liiankin nopeasti. Turnaus etenkin todella vauhdikkaasti ja isoja tuplauksia nähtiin. Semi pelattiin 7 pisteeseen, alakaavion finaali 5 pisteeseen ja varsinainen finaali 9 pisteeseen. Vasta 16-vuotias matematiikka-lukiolainen Tomas Chen voitti Olli Luoman finaalissa! Tomaksella ja toisella Karkkilan bg-kerhon kasvatilla Jero Erosella, joka pelasi välisarjassa, on valoisa tulevaisuus! He pelaavat jo nyt vahvaa peliä ja treenaavat usein. Heistä voi hyvinkin tulla tulevaisuuden grand mastereita.
Kisoissa oli jälleen mukana muutama uusi pelaaja ja tunnelma kisoissa oli hieno. Suurien ikkunoiden takana avautui Aura-joki, jonka jäätyneellä pinnalla oli varsinainen talvirieha!